| |
02.06.2010
Isäntä Meidän mystisenä kakkoslevynsä kimppuun
|
Isäntä Meidän aloittaa kakkoslevynsä äänitykset kesäkuun puolivälissä. Levy julkaistaan loppuvuodesta. Luvassa on suuria yllätyksiä, niin musiikillisesti kuin miehistöllisestikin. – Bändi on ottanut aikamoisen askeleen viimeisen vajaan vuoden aikana. Aika rohkeita juttuja on luvassa. Tätä levyä on sävelletty, sanoitettu, sovitettu, treenattu ja demotettu syksystä asti suurella antaumuksella. Se kuuluu, sanoo laulaja Jouni Nikula. Miehistöllinen yllätys tarkoittaa sitä, että Isäntä Meidän lähtee levyntekoon viisikkona. Viidennen vakituisen jäsenen nimi paljastetaan myöhemmin. – Kyseessä on kokenut ja hämmästyttävän hieno muusikko jostain ihan muualta kuin Kokkolasta. Yhteistyömme käynnistyi sessiopohjalta, mutta treenikämpällä koettu kemia puski vakinaistamiseen. Viides jäsen on pistänyt nomparellit kakkuun, Nikula kertoo. Levylle tulee kymmenisen biisiä. – Seula on ollut kova. Treenikämpällä ehdittiin pyöritellä melkein kahtakymmentä biisiä. Levyn nimi ja biisilista julkaistaan myöhemmin. Katso kuva: Isäntä Meidän ja Mysteerimies
<< Takaisin |
|
|
|